Lapsuuteni 70-luvun iloiset värit ja kuosit tekivät lähtemättömän vaikutuksen..
- Tiina Kärkäs-Sund
- 26.5.
- 2 min käytetty lukemiseen
...Ne kuljettivat minut nuorena luovan tekemisen polulle ja myöhemmin yrittäjyyteen, jossa värit ja ideat saavat edelleen kukoistaa."
Kasvoin ympäristössä, jossa käsillä tekeminen oli osa arkea. Se ohjasi minut Käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen, missä erityisesti erikoistekniikat ruokkivat mielikuvitustani ja auttoivat löytämään oman ilmaisun.
Valmistuttuani vuonna 1993 oli aika perustaa jotain omaa. Näin syntyi Virkkukoukkunen – värikäs brändi, jonka ensimmäinen pikkuruinen putiikki syntyi lapsuudenkotini eteiseen.

Design-iloa karjalaiseen tyyliin
Alussa valikoimassa oli käsin piirrettyjä tekstiilejä ja kirjovirkattuja pipoja – joista muuten tulee nimemme koukuttava sävy. Alusta asti tavoitteenani oli tuoda ihmisille design-iloa arkeen: käytännöllistä, mutta piristävää. Pieni kultareuna elämään, karjalaiseen tyyliin.
Yrittäjyyden alkuvuodet tein töitä yksin, mutta ajan myötä työmäärä kasvoi, ja sain palkattua ensimmäisen työntekijän. Se oli iso käänne. Siitä alkoi kasvu: tuotanto laajeni, myynti kasvoi, ja yritys muutti Imatran keskustaan.
Tänä päivänä pyöritän suunnitteluosastoa, kivijalkaputiikkia ja verkkokauppaa yhdessä Irin, Marin, Satun, Mirkan ja Anskun kanssa Imatrankosken kävelykadun kolmen kerroksen toimipisteessä.

Väriä, käänteitä ja kasvua
Yrittäjätaipaleeseen mahtuu sekä upeita hetkiä että vaikeita vaiheita. Yksi upeimmista oli syksyllä 2018 lanseerattu ensimmäinen oma vaatemallistomme, joka rakentui omista printtikankaista. Mallisto sai innostuneen vastaanoton, ja siitä kasvoi laaja kokonaisuus: vaatteita monipuolisessa kokoskaalassa, asusteita, kenkiä, sukkia ja koruja.
Toinen iso käänne oli tulipalo yrityksen alkutaipaleella – tapahtuma, joka oli tuhota kaiken. Luova mieli meni silloin hetkeksi mustaksi. Mutta siitäkin selvittiin. Onnettomuus opetti huolehtimaan paremmin myös yrittäjän omasta turvallisuudesta.

Kohti nollahukkaa ja vastuullisempaa tulevaisuutta
Vuonna 2022 otimme uuden suunnan kohti nollahukkaa. Vaikka jo hyödynsimme vaatetuotannon ylijäämäkankaita pienemmissä tuotteissa, materiaalihävikkiä kertyi edelleen liikaa. Päätimme kehittää tuotantoprosessiamme niin, että jokainen kangaspala ja tilkku hyödynnetään asiakkaidemme iloksi.
Uusi vaihe: VirQ by Virkkukoukkunen
Kansainvälistyminen on ollut osa meidän tulevaisuudenkuvaa jo pitkään. Syksyllä 2024 teimme ison harppauksen: brändiuudistuksen, jonka myötä syntyi VirQ by Virkkukoukkunen.
VirQ säilyttää Virkkukoukkusen elämänilon ja rohkeuden, mutta katsoo maailmalle avoimin silmin. Kyse ei ole vain lifestyle-putiikista – VirQ on elämys, täynnä väriä ja yhteisöllisyyttä. Asiakkaamme ovat yksilöitä, ja me haluamme tarjota heille tuotteita, jotka heijastavat persoonallisuutta ja vahvistavat itsevarmuutta.
Tavoitamme somekanavissa yli 40 000 iloista seuraajaa ja jatkamme heidän kanssaan matkaa kuin vanhat tutut.
Matka jatkuu – seuraava etappi on kansainvälinen verkkokauppa
Matkani eteisestä maailmalle on ollut täynnä värejä, intohimoa ja rohkeita valintoja. Seuraava askel on kansainvälinen verkkokauppa, jonka avulla tavoitamme uusia yleisöjä ja jaamme värikästä energiaa ympäri maailmaa.
Tavoitteeni on ollut aina sama: luoda jotain, joka yhdistää ihmisiä ja tuo hyvää mieltä. Tällä samalla energialla ja intohimolla katson tulevaan – valmiina uusiin mahdollisuuksiin, joista emme ole vielä edes uneksineet.
Tiina Kärkäs-Sund, Imatra
VirQ ja muut kivat puotikohteet Suomessa, löydät 👉 Puotirundi
Yrittäjätarina on syntynyt yhteistyssä Mikro- ja yksinyrittäjät ry:n kanssa.
Comentarios